8.4.14 menin kontrolli ultraan taas kerran. Vauva ei ollut kasvanut kahdessa viikossa enää juuri ollenkaan. Lääkäri päätti että jään sille tielle, aletaan käynnistämään. Painoarvio sinä aamuna vauvalla 2300g. 

Meinasi tärisyttää, nyt se alkaa. 

Mulle asetettiin ballonki klo 12.  Se tuntui oudon inhottavalta, varsinkin kävellessä sai ottaa vähän leveämmän jalkavälin. Ballonki aiheutti muutaman kipeän supistuksen ja menkkamaista jomotusta. 1630 se jo tippui. Sitten vain ooteltiin aamuun.

Aamulla lääkäri katsoi minun olevan neljä senttiä auki ja päästäisiin saliin kun vain tilaa salissa. 

Se odottaminen kyllä kypsytti. Ei paikkoja kylläkään.

Ravattiin käytäviä ja kiivettii ylösalas portaita. Ukolla meinas kunto loppua- minä painelin raivolla. Muka päätin että se sillä syntyy, mitä sitä turhaa. 

 

 

Otettiin päikkärit siinä ootellessa, sitten meijät herätettiinki jo synnyttämään.

Saliin mennessä ainut kipu oli pohkeissa, armottomasta porras treenistä.

Puhkastiin kalvot ja lyötiin oksitosiini. Kipu alkoi. Halla ja etelätuuli soi jo ties kui monetta kertaa. Pottumuussia teki mieli. Vauvan sydänäänet laski ja aina kyljenkäännöllä nousi.

Tässä kohtaa jo ulvoin. Kätilö kysyi olenko nyt aivan ehdoton etten halua sitä epiduraalia. No en ollut ennää. 

Kohta sainkin synnyttää ja pari ponnistusta ja vauva oli maailmassa. 

Se parkasi!!

Lastenlääkäri alkoi heti tutkimaan vauvaa, minä huusin ja itkin onko se terve. Lääkäri kertoi vauvalla olevan kaikki hyvin ja näyttävän oikein virkeältä.  Koko raskausajan huoli oli hetken tiessään. 

Vauva oli täydellinen.

 

2596g ja 47cm