Viljaton, kauraton, maidoton, munaton, soijaton! Siinäpä sitä onkin. Imetysdieetillä siis Allin jatkuvan oireilun vuoksi, johon ei näytä tulevan loppua.  (Tai musta lähinnä tuntuu, että oon banaani dieetillä, ku se on oikeestaan ainut mitä tulee syötyä välipalaks, aamu-ja iltapalaks normaali ruoan lisäksi. Se taas johtuu siitä, että oon niin laiska välipalan väsääjä, se pitää saada nopsaa. )

Päätin että rankkaan kaikki yleensä allergisoivat pois ja sit otan kahden viikon päästä pikkuhiljaa takas mitä kestää. 

Maito tiedettiin jo allergisoivaksi, mutta joku vielä hiersi. 

Olin ollut viikon tällä tappokuurilla ja oireet Allilla ei alkanut helpottaa yhtään, tai siltä musta sinä turhautumisen hetkenä tuntui. 

Ajattelin vain että mielikuvitus on tehny tepposet ja vakuuttelin itselleni yhtä vakuuttavasti ku neuvolan työntekijä, että se on vain sitä kuuluisaa koliikkia. Otin säälivän ilmeen ja sanoin että onneksi se menee ohi.

ja söin mokkapalan.

ja seuraavana aamuna porkkanakakun. 

Kaikki hyvä on kiellettyä. Sillä samalla sekunnilla vehnäjauho rupes vaikuttaa-vihreä vesi ruilas läpi ja näppylät palasi. Maha kipiä ja oksu lentää. Nyt ootellaan taas elämän rauhottumista ja syyään semperin paperinäkkäriä.

Näin kypsä minä tähän oon...

image-normal.jpg

Nyt koti on kaaos, siivous kutsuu... Taas.

Yksi kuva vielä tästä kauniista tytöstä💞

image-normal.jpg